Tuotekategoria Sidontavälineet

Bondage eli sidontaseksi on aivan oma seksin alalajinsa ja vuosisatojen aikana huippuunsa hiottu taiteenmuoto. Meiltä löydät kaikki sidontavälineet seksiin viattomista pehmustetuista käsiraudoista alkaen aina vakavampien harrastajien köysisetteihin asti. Muistathan harrastaa kaikkia sidontaleikkejä vastuullisesti! Pidä aina huolta, että saat tarpeen vaatiessa vapautettua kumppanisi nopeasti.

Omaa kinkympään puoleen tutustuminen on hyvä aloittaa esimerkiksi käsiraudoista, silmäsiteistä tai erilaisista sidontaremmeistä. Monilla erotiikkaliikkeillä on myös tarjolla erilaisia aloituspakkauksia, joista löytyvät ainakin kaikki edellä mainitut tarvikkeet. Varsinaisten sidontatervikkeiden lisäksi saatatte haluta esimerkiksi erilaisia piiskoja ja nipistimiä, sekä tietenkin fetissiasuja autenttisen tunnelman luomiseksi. Edistyneempiä sidonnan harrastajia varten meillä on tarjolla erilaisia kahlesarjoja, sekä tietenkin aitoja bondageköysiä.

Kaikkien bondagen kiehtovaan maailmaan tutustuvien pariskuntien tulisi tutustua huolellisesti sidontavälineiden toimintaan jo ennen paketointileikkien aloittamista ja samalla sopia kumppanin kanssa yhteisistä rajoista. Toivotamme hauskoja ja antoisia sidontahetkiä!