Seksi sohvalla: 5 asentoa upeaan sohvaseksiin

Seksi sohvalla: 5 asentoa upeaan sohvaseksiin

Sohvaseksi (siis seksi sohvalla – ei seksi sohvan kanssa) on upeaa. Siinä yhdistyvät sängyn helppous olohuoneen ”eksoottisuuteen” (sänky ja makuuhuone ovat kuitenkin se yleisin seksipaikka) ja spontaanisuuteen. Toisille meistä seksi makuuhuoneessa edellyttää, että makkariin ”siirrytään”, sillä sängyssä ei välttämättä muuten vietetä aikaa – tai iltaisin siellä ollaan niin väsyneitä, että seksi ei aina sytytä. Sohvalla kuitenkin usein istutaan jo aikaisemmin illan aikana, jolloin energiaa kunnon sekstaamiseen löytyy helpommin jokaiselta.

Siksi seksi sohvalla onkin hyvä idea. Ja tässä annamme sinulle 5 ideaa asentoihin!

1. Kiusoittelua kasvotusten

Istukaa kasvot vastakkain sohvan eri laidoilla. Käyttäkää käsiänne: kosketelkaa itseänne samalla kun annatte kumppaninne ihailla teitä.

Tehkää tilanteesta vieläkin kiihottavampi ottamalla mukaan OhMiBod kauko-ohjattava vibraattori. Vibra toiselle, kauko-ohjain toiselle.

2. VIP

Yksi loistava tapa edetä kiusoittelusta esileikin kautta itse hommiin on ottaa miestä kädestä kiinni, istuttaa hänet sohvalle, ottaa hänen housunsa pois ja ottaa kulli suuhun. Molemmat vaihtoehdot, sekä sohvan takareunalle istuminen (myös divaanissa jalat suorana) että sohvan etureunalle istuminen ovat hyviä.

Vaihtoehto: Kokeilkaa yksi kerta kokonaan ilman penetraatiota. Kumpikin saa valita haluamansa kohdan ja asennon sohvalla; ja toisen tehtävä on saada hänet orgasmiin asti. Kun ensimmäinen on saanut orgasminsa, vaihtakaa vuoroa ja antakaa sama kohtelu toiselle.

3. Rasvainen lusikka

Kyllä, se on eri asento kuin tavallinen lusikka!

Lusikointi lienee yksi yleisimmistä seksiasennoista sohvalla. Nainen edessä kyljellään, mies työntyy takaa. Lusikan parhaita puolia ovat hyvä käsiyhteys suoraan naisen rintoihin ja klitorikseen – etenkin, kun asennosta tekee ”rasvaisen”. (Ehkä meidän pitää muuttaa tätä nimeä…)

Tee lusikasta mielenkiintoisempi nostamalla naisen päälimmäinen jalka sohvan selkänojalle tai selkätyyneille. Tämä tuo haaroväliin mukavaa avoimuutta, jonka voitte käyttää hyväksi hyväilemällä naisen klitorista. Suosittelemme käyttämään sormissa vähän liukuvoidetta, jolloin asento oikeasti on ”rasvainen” lusikka!

4. Kanavasurffaaja

Nainen menee nelinkontin ja nojaa kyynärvarsillaan sohvan käsinojaan. Takamus pystyyn ja mies taakse! Tämä versio doggysta toimii aina. Kätevää, mukavaa ja tuntuu aina mahtavalta!

Jos haluatte tehdä liikkeestä mielenkiintoisemman, tehkää se poikittain: naisen toinen jalka on sohvan puolella koukussa ja toinen sohvan ulkopuolella suorana siten, että sohvan käsinoja jää naisen haaroväliin. Mies tulee taakse (jalkojen asento riippuu sohvanne koosta – usein mies voi vain seistä) ja antaa palaa! Tästä asennosta saa vielä mielenkiintoisemman asettamalla käsinojalle vibraattorin, jota vasten nainen voi painautua!

5. Laiska poika

Onko teillä nojatuoli, jonka selkänojaa saa liikuteltua? Asettakaa nojatuoli ”puolimakuu” -asentoon. Mies asettuu alle istumaan ja nainen istahtaa päälle reverse-cowgirliin (selkä miestä kohden). Tässä asennossa nainen voi vapaasti hyväillä klitoristaan, mies saa nauttia naisen takapuolen tuomasta visuaalisesta viihdykkeestä ja voi samalla käsillään kurottautua kohti naisen rintoja. Kaikki voittavat!